Osa 2

Työurani alussa olin täysin vakuuttunut siitä että aikanaan tietysti asun kookkaassa omakotitalossa vailla huolta huomisesta. Polku siihen suuntaan ei ole ollut aivan sileä.

(jatkoa osasta 1) 

Mutta ei se kaikki ollut pelkkää sattumaa. Olin kai opiskelijanakin hyvin epätavallinen. Pari kesää Toyotan huoltokorjaamolla asentajana työskennelleenä olin jo osoittanut, että minä olin melko hyvä mekaanikko. En koskaan myöhästynyt töistä. Osasin keskustella vakavasti, mutta kykenin saamaan ihmiset hyvälle tuulelle muutamalla sanalla. Katsoin ihmisiä silmiin. Firman juhlissa ryyppäsin, mutta puheeni ei sammaltanut eikä askeleeni horjunut. Tanssitin tyttöjä ja naisia. Uskalsin kysyä autotalon johtajalta ”Mikä meininki?”, olipa lauantain aamuyö tai tiistaiaamu. Tuolloin en tajunnut yhtään kuinka erilainen olin. Nyt tajuan, ja minulla on välillä ikävä tuota sanavalmista kaveria. Velkaa hänellä oli, voi pojat, osapuilleen yhtä paljon markoissa kuin nyt euroissa, mutta ei hän murhetta kantanut. Vastuuta kyllä. Ja lompakkoa, jossa satasen (huom. sadan markan, eli alle 17 euroa) seteli poltteli usein kuin hellepäivän iltapäiväaurinko. Silloin tuntui hienolta, että pystyin menemään pitseriaan syömään jos vain halusin. Opiskeluaikana rahat olivat paljon tiukemmalla, lama-aikana eivät vanhempanikaan tyrkyttäneet rahaa huvituksiin.

Nykyään en raaski yhtä usein irrotella sillä tavalla. Miksiköhän en? Irrottelulla en tarkoita sikailua, ryyppäämistä tai silmäpeliä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Tarkoitan sitä että ennen uskalsin avata suuni vaikka tiesin että kuulijat saattavat olla kovastikin eri mieltä tai pitää minua vähän poikkeavana. Sallin reilut kymmenen vuotta sitten itselleni paljon enemmän erilaisuutta, temperamenttisuutta ja varauksetonta iloisuutta. Taantumavaiheeni jälkeen koetan nyt aktiivisesti löytää itsestäni noita aitoja ominaisuuksia. Olen onnekseni huomannut sisäisen ääneni karjuvan korvaani viime aikoina: ”Anna mennä, nauti nyt, sano vaan ääneen, kyseenalaista, ei se satu!”

Minulla on ystäviä jotka ovat kyenneet säilyttämään tuon veitikkamaisuuden jatkuvasti, vaikka karvankasvun alkamisesta on monilla vierähtänyt jo yli 30 vuotta. Aito poikamaisuus on aivan eri asia kuin pelleily tai vastuuttomuus. Mikä näitä miehiä ja joitain naisiakin yhdistää? He selviävät tiukoistakin tilanteista ja kykenevät säilyttämään täysijärkisyytensä keskimääräistä paremmin silloin kun monet jo luovuttaisivat. Henkilön, joka harjoittelee esimerkiksi uusia urheilutemppuja keski-ikäisenäkin, on helppoa asettaa vaikeita henkisiä haasteita itselleen myös työelämässä. Aitous ja itsevarmuus helpottavat siirtymistä arkiselta mukavuusalueelta pois, kohtamaan pulmatehtäviä joiden kautta onnellisuus lisääntyy ja saavutukset paranevat.

Tuttavapiirini aidoimpien henkilöiden ensisijaisena elämäntavoitteena ei ole ollut menestys vaan päivittäisten haasteiden selätys, enimmäkseen hymy kasvoilla. He säteilevät energiaa ja saavat muutkin toimimaan tai rentoutumaan, tilanteen mukaan. He ovat valmiita tekemään raskastakin fyysistä työtä ja saavat suunsa auki heti jos joku asia ei mene hyvin tai jos heidän tekee mieli nostaa jokin positiivinen pilkahdus esiin. Nämä ihmiset pärjäävät rahojensa kanssa. Usein rennon aitojen ihmisten taloudellinen tilanne on vakaa, suurimmalla osalla heistä ahkeruus ja hyvä itsetunto ovat tuoneet mukanaan muiden mukavien asioiden ohella rahaa. Nykyään koetan imeä tuota veitikkasäteilyä itseeni aina kun kohtaan näitä ihmisiä. Monet heistä ovat yksityisyrittäjiä tai toimivat muuten hyvin omatoimisessa työssä; poikkeuksellisen energiset ja idearikkaat ihmiset eivät välttämättä sopeudu tavanomaiseen työyhteisöön. Toisaalta en ihmettelisi jos yritysjohto laittaisi irtisanottavien listalle ensimmäisten joukossa henkilön, joka uhmaa ennakkoluulottomasti mutta järkiperustein ylemmässä asemassa olevien älykkyyttä ja auktoriteettia.

Johdanto

Aina ei elämä hymyile kuten tuossa vapaa-ajankuvassa. Olen jo pitkään naputellut kirjaprojektia siitä, millaisia virheitä ja harha-askelia minä tein työurani alkuvaiheissa. Nyt niistä on jo riittävästi aikaa, jotta voin suhtautua niihin jo aavistuksen sarkastisestikin. Toivon että saan tämän blogin kautta kommentteja tekstin tyylistä ja aiheesta; tulisiko linjauksia vaihtaa ennen todellista julkaisua?

Tästä se alkaa:

Kenelle:

-       nuorille vastavalmistuneille, pitkälle tähtääville henkilöille: Miten ensimmäiset 10 vuottani menivät työelämässä? Mitä virheitä olen tehnyt, millaista on päästä uraputkeen, millaista on saavuttaa uraunelmia – millaista on luopua niistä?

-       työnantajille, päälliköille ja johtajille: Mitä vastavalmistunut ja vähän työkokemusta omaava henkilö ajattelee ja toivoo? Miksi minä vaihdoin työpaikkaa niin herkästi ja usein? Millaista johtamista ja tukea minä olisin kaivannut työelämän alkuvuosina, jotta olisin asettunut paikoilleni?

Miksi juuri minun kannattaa pukea kokemukseni kirjaksi:

-       omaan 41-vuotiaaksi poikkeuksellisen laajan kokemuksen erilaisista työtehtävistä. Työpaikanvaihdokset olen tehnyt aina oma-aloitteisesti, painostamatta. En siis ole vielä kertaakaan saanut potkuja.

-       myönnän avoimesti vaihtaneeni liian usein työpaikkaa.

-       kohdalleni on sattunut hyvin erilaisia, heikkoja ja vahvoja työtovereita sekä esimiehiä.

-       olen tavoitellut paljoa ja saanut paljon. En ole kuitenkaan pystynyt hyödyntämään sisäänajovaiheen jälkeistä työskentelyä vielä kertaakaan ennen nykyistä työpaikkaani.

-       tarkastelujakson aikana olen muuttunut siviilipuolella työlleen omistautuneesta sinkusta 9- ja 11-vuotiaiden lasten isäksi, joka arvostaa vapaa-aikaansa työpanoksen siitä juurikaan kärsimättä.

Työhistoriani lyhyesti:

1. Huoltoneuvoja, Toyota Autotalot Oy (1.1.1998-30.10.1998)
2. Tuotepäällikkö, Toyota Auto Finland Oy (1.11.1998-29.5.2000)
3. Brand / Sales Manager, Goodyear Dunlop Tires Finland Oy (30.5.2000-15.4.2002)
4. Kehitysinsinööri, König Oy, (1.5.2002-9.7.2002)
5. Laboratorioinsinööri, Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, (1.8.2002-31.7.2004)
6. Toiminnanjohtaja, Suomen Autoteknillinen liitto ry, (1.8.2004-31.3.2006)
7. Tiedottaja, Toyota Motor Finland Oy, (1.4.2006-30.5.2011)
8. Tiedotuspäällikkö, Toyota Auto Finland Oy (1.6.2011->)

Mistä varsinainen työelämäni oikeastaan alkoi:

-       tuotantoyhtiön puhelusta vuonna 1997, paria kuukautta ennen valmistumistani autoinsinööriksi. He halusivat minut TV2:sssa esitettyyn Ajokaista-ohjelmasarjaan juontajaksi ja koeajamaan uutuusautoja. Se oli uskomaton onnenpotku, joka tuli täysin odottamatta. Kyseessä oli keikkatyö, joten vakinaisen työpaikan metsästys piti pitää edelleen käynnissä.

-       ensimmäisen oikean, vakituisen työpaikan saaminen kävi myös helposti. Olin ollut kesätöissä ja työharjoittelussa opiskeluaikanani Toyota Kaivokselassa, josta sain puhelun loppusyksystä 1997. Sieltä tarjottiin huoltoneuvojan paikkaa, joka tuntui hyvältä tavalta aloittaa insinöörin työt.

-       näiden kahden työn liiankin helppo saaminen vaikutti varmasti osaltaan siihen, että minulle muodostui tuoreeltaan erittäin kova itsetunto työpaikkojen suhteen. Esiintymiskykyni ja työtäpelkäämättömyyteni olivat ehkä syitä siihen, että juuri minulle tarjottiin ilman omaa yhteydenottoanikaan työpaikkoja, juuri yleistä taloutta ja autoalaa voimakkaasti ravistelleen laman jälkeen. Luulot itsestäni olivat korkealla, mutta olin kieltämättä myös melko hyvä töissäni.

Periaatteita kirjoitustyöhöni:

-       työnantajien, esimiesten ja kollegoiden oikeita nimiä ei ole tarvetta aina mainita. Niillä ei ole kerronnan ja sisällön kannalta merkitystä, vaikkei niissä ole mitään salattavaakaan

-       keskityn omien päätösteni, tekemisieni, virheiden sekä onnistumisten kerrontaan ja analysointiin. Muiden henkilöiden työtavat, moraali, johtamistaidot ja reagointi eri tilanteisiin jne. tulevat esille siinä sivussa.

-       kerron niistä osaamisalueista, joista koen oppineeni tavallista enemmän näiden työnvaihdosvuosien aikana

-       keskeisintä hedelmää ovat ne syyt, joiden takia tein päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Ne ovat vaihdelleet tapauskohtaisesti paljonkin:

·         haastavampi työnkuva

·         parempi palkka

·         säännöllisemmät työajat

·         enemmän tai vähemmän työmatkoja

·         omatoimisempi työnkuva

·         enemmän tiimityötä

·         hankala esimies

·         ahdistava työilmapiiri

·         omien kykyjen riittämättömyyden tunne